12.-13.08.2017 Karkkilassa

Jännittävä multisportkilpailu joka käydään nimensä mukaisesti yön aikana. Tapahtuma järjestetään tänä vuonna toista kertaa viime kerrasta saadun hyvän palautteen siivittämänä. Yön pimeys ja kilpailun aikana aamu-usvassa kirkastuva päivä tuovat kilpailuun oman mausteensa. Seikkailussa edetään maastossa jalan, pyörällä sekä osin myös vesistössä. Kilpailukeskuksena toimii Karkkilan Högfors Ruukin historiallisesti merkittävä tehdasalue ympäristöineen. Sarjoina yösuunnistustaitoja ja taktiikkaa haastava ELITE-sarja sekä selkeällä, nopeammalla reitillä toteutettava CHALLENGE-sarja.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Kilpailun valmistelut edeneet pitkälle

Reittitiedustelut ja testaukset ovat edenneet kevään aikana hyvin. Ratamestarimme on päässyt tutustumaan reittivaihtoehtoihin sekä kartalle, että luonnossa ja hyvältä vaikuttaa. Kesän aikana reittejä tullaan koeponnistamaan Avanti Adventuren treeneissä muutamaan kertaan ja näin varmistetaan, että kaikki on tavoitteidemme mukaisesti toteutettavissa. 

Kilpailukeskuksen alueelle tullaan kehittämään muutamia erikoishaasteita ja tehtäviä. Etenkin hämärässä, vanhat ja massiiviset teollisuusrakennukset luovat kilpailun kannalta jännittäviä mahdollisuuksia. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti