12.-13.08.2017 Karkkilassa

Jännittävä multisportkilpailu joka käydään nimensä mukaisesti yön aikana. Tapahtuma järjestetään tänä vuonna toista kertaa viime kerrasta saadun hyvän palautteen siivittämänä. Yön pimeys ja kilpailun aikana aamu-usvassa kirkastuva päivä tuovat kilpailuun oman mausteensa. Seikkailussa edetään maastossa jalan, pyörällä sekä osin myös vesistössä. Kilpailukeskuksena toimii Karkkilan Högfors Ruukin historiallisesti merkittävä tehdasalue ympäristöineen. Sarjoina yösuunnistustaitoja ja taktiikkaa haastava ELITE-sarja sekä selkeällä, nopeammalla reitillä toteutettava CHALLENGE-sarja.

tiistai 9. elokuuta 2016

Kilpailuohjeita sisältävä kapteeninkirje lähetetty kilpailijoille

Ilmoittautuneille joukkueille on lähetetty "kapteeninkirje" joka sisältää tärkeää informaatiota kilpailukeskuksesta sekä säännöistä. Mikäli kirje ei ole tullut perille, niin se avautuu seuraavasta linkistä. 


Kilpailukeskuksessa sijaitsee myös FC Pyryharakkojen ylläpitämä KAHVIO joka palvelee niin kilpailijoita, toimitsijoita kuin myös joukoittain paikalle saapuvia katsojia. Kahviossa tarjolla kahvin ja juoman lisäksi pientä purtavaa. Kilpailun jälkeen kilpailukeskuksesta löytyy sauna ja suihkutilat. Kahviossa kilpailijoille on tarjolla aamupalaa maaliin tulon jälkeen. Kilpailukeskuksessa on mahdollisuus lattiamajoitukseen omin patjoin ja makuupeissein. Suosittelemme pientä lepotaukoa ennen kotimatkaa liikenneturvallisuuden parantamiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti